Sinikka Juhola

Akvarelleja Engelin kaupungista Jukka Viikilän Finlandia-palkittu teos

       

 

 "Arkkitehti haistaa laudankappaletta, haistaa syvään, sillä siitä alkaa hänen kuvitelmansa purkaminen".

 

 

9.3.1816

"Olen luvannut Charlottelle, että olemme Helsingissä kuusi vuotta. Sen verran uskon uudelleenrakentamisen vievän ja sen verran on kirjattu sopimukseen.  Lupausta ei ole vaikea pitää, sillä tämä on luotaantyöntävin paikka, minne matkani on  koskaan vienyt.  Voidaankin sanoa, että kun jotakin työnnetään syrjään, se työnnetään Helsinkiin. Vain kuusi vuotta sanon Charlottelle. Onko arkkitehtia, joka kieltäytyisi kokonaisen kaupungin rakentamisesta, vaikka se nousisikin näin pimeään, kylmään ja syrjäiseen paikkaan."

9.6.1816

"Senaatintalon ensimmäiset luonnokset alkavat olla valmiit. Myönnän, että paneuduin piirroksiin enemmän kuin tatve vaatisi. Ikäänkuin ne eivät olisikaan rakentamisen välivaihe, vaan jotakin lopullista. Juuri piirustukseni saivat Ehrenströmin j asittemmin keisarin innostumaan minusta kaupungirakentajana".

4.4.1817

"Muistelen taannoista tapaamista Ehrenströmin kanssa Helsingissä, asemakaavapiirroksia, jotka haän oli levittänyt pöydälle kuin pelilaudan. Laajan torin pohjoisreunassa, mäen päällä, oli risti kirkon merkkinä."

       Engel perheineen oli kuitenkin jo lähdössä Berliiniin, kaikki tavarat oli pakattu.  Ehrenström houkutteli

      konjakin voimalla häntä vielä jäämään ja keisarikin oli luvannut palkita häntä avokätisesti.

 

"Konjakkihumalan pitkä laine pyyhkäisi ylitseni ja olin oman kirkkoni viileässä, laadukkaassa varjossa.  Kirkon torni huojui. En joisi konjakkia enää koskaan."

        Engel oli ihastunut kauniiseen ja viehättävään tulkkiinsa.  Hän kävi tämän kanssa kahvilassa, mutta 

        "vastenmielinen kokemus. Mitä ihmettä minä siellä tein? Pelkästään tämä tuokio saattoi panna alulle

         juorujen etäispesäkkeet, jotka eivät talttuisi vuosiin."

         Engelillä oli rahahuolia ja hän joutui lainaamaan Ehrenströmiltä ja tunsi siitä häpeää.  Myöhemmin hän

         toteaa: "Olen oppinut ,että kiertelevä arkkitehti kyllä jättää jälkeensä raatihuoneita ja tehtaita, mutta

         kantaa velkansa mukanaan."

          Engel ei viihdy Helsingissä.  Hän kaipaa Berliiniä ja ystäviään siellä.  Hän tuntee itsensä ulkopuoliseksi, 

          kun ei osaa ruotsia, jota säätyläiset enimmäkseen puhuvat.  Rakennusmiehet ovat venäläisiä ja heidän 

          kanssaan hän tulee hyvin toimeen.  Hän tuntee olevansa tiellä joka paikassa: "Istuessani pöydän ääreen

          sitä aletaan kohta kattaa, mennessään omaan huoneeseensa sitä ollaan siivoamassa. Mutta onneksi 

          hänellä on työmaansa, jossa hänen jokainen sanansa on selkeä ja vaatimuksessaan ehdoton."

9.1.1818

"Kaikki menestyvät helsinkiläiset saavat voimansa nimestään, joka auttaa heitä kaikessa. Minulla on vain

Charlotte ja lapset. Haluaisin käydä suutelemassa haitä kaikkia."

25.2.1818

"Rakennukseni kestää satoja vuosia, mutta minun Emilieni päivistä ei kukaan tiedä. Anon tohtoria parantamaan

tyttäreni.  On vaikea kuunnella Emilien huutoa, puuskutusta, itkua ja nähdä helpotuksen hymy kasvoilla ja uusi

kivun irvistys. Niin jakamaton tuska niin rakkaan ihmisen ruumiissa."

 

11.4.1819

"Pompeijin tuhkapeiton alta löytyy toinen toistaan kauniimpia esineitä. Ammoinen kaupunki näuttäytyy vähä

vähältä.

On jotenkin runollista ajatella, että meidän aikamme arkkitehtuuri kaivettin maasta. Tuhat vuotta maan alla

nukkunut kauneus."

 

6.10.1820

Katselen liian harvoin lapsiani, kuin en ymmärtäisi, että he muuttuvat joka hetki. Joskus ole istunut heidän

seuraansa, oikein kyykistynyt leikkiensä ääreen, mutta ajatukseni ovat alkaneet heti harhailla.

Lasketaanko rakkaus suudelmista ja hyvää tarkoittavista teoista? Suudelmia on niin vähän ja pelko rakkaiden

menettämisestä niin suuri.  Olen tuonut kaikki suudelmani tänne pohjoiseen ja lähestulkoon itken, kun katson

nukketalon avointa huonetta, sen sänkyä ja lattialle valunutta peittoa."

 

1.11.1820

"Vaikka kaikki rakennukset kalkitaan täällä keltaisiksi, kirkon pitää olla  valkoinen! Sellainen valkoinen, että se melkein katoaa lumisateeseen. Tai on häviämäisillään sumuun. Ja sitten on näkyvinään sumun seasta.  Vain

vakoinen väri antaa ilmestyksen mahdollisuuden."

 

12.1.1822

"Aikoinani lähdin Berliinistä, kun Napoleon valtasi kaupunkia. Rakennustyöt loppuivat. Pennittömänä suuntasinTallinnaan. Venäjän ja keskisen Euroopan sotatilan vuoksi työt loppuivat sielläkin.

Sokeritehtailija Lohmann palkkasi minut suunnittelijakseen Turkuun.  Turusta seurasin häntä Pietariin, jossa

hänellä oli liiketoimintaa. Lohmannin kautta tutustuin Steinheiliin ja Ehrenströmiin, jotka suosittelivat minua

keisarille."

22.9.1822

"Suurtori on saanut  nyt ensimmäisen monumentaalirakennuksen, Senaatintalon.

Senaatintalo otettiin vastaan tuimin juhlallisuuksin.  Näimme jumalanpalveluksen, sotilasparaatin, juhlakulkueen, ilotulituksia ja tykinlaukauksia. Päivän aikana ammuttiin viidesti sadanyhden laukauksen sarja."

 

20.4.1825

"Bulevardilta ostamalleni tontille olen perustatanut puutarhan.  Se on ensimmäinen Helsingissä ja herättää

kaupunkilaisissa epäilyksiä ja kummeksuntaa.

Ensimmäisistä komestasadastakymmenestä salkoruusun taimesta selvisi talven yli vain seitsemän. Niiden sitkeä

kauneus kesti talven koettelemukset niin kuin taisin itsekin kestää. On olemassa kauneuden muotoja, jotka kestävät kaikkein ankarimpiakin olosuhteita."

12.5.1825

"Suurtorin piirsin hiljaiseksi toriksi.  Siellä ei pidetä markkinoita. Äänettömyyden rikkovat ani harvat seremoniat

ja armeijan näyttäytymiset, sen jälkeen lammen pinta taas sulkeutuu niin kuin taruolennon silmä."

 

(Mitä Engel sanoisi uudenvuoden juhlista tai maakuntien esittelystä tai Tuomaan torista?!)

 

2.10.1827

"Rehbinderin johtama yliopiston muuttokomitea on tilannut minulta piirustukset Suomen Keisarillista Aleksanterin yliopistoa varten. Tontti on torin länsilaidalla Senaatintaloa vastapäätä.  Haluaisin Senaatintalon ja yliopiston olevan kuin peilikuva toisilleen. Pylväsjärjestelmien ero tuntuu oleelliselta.  Senaatintalon korinttilaiset pylväät kertovat vallasta, kun taas yliopistoon tulevat joonialaiset pylväät sivistyksestä".

17.6.1828

Engel on suunnitellut perheelleen talon puutarhan viereiselle tontille. Talo ei ole vaatimaton, vaan tuhlailevan suuri ja uljas.  Seinät on päällystetty kangastapeteilla ja huonekalut damastikankailla. Hän kuvailee omaa asuaan: paraatiunuvormu: tummanvihreä hännystakki, valkoiset polvihousut ja sillkkisukat, päässä korkea kaksikolkkahattu.

25.6.1830

"Kirkon peruskivi laskettiin tänään ja samalla vietettiin Augsburgin tunnustuksen 300-vuotismuistoa.  Peruskiven laskeminen oli liikuttava hetki, yllätyin siitä itsekin.  Kiedoin käteni Charlotten ympärille.  Emme halunneet ajatella aikaa, jonka kirkko oli maannut työpöydälläni, emmekä varsinkaan aikaa, jonka kirkon rakentaminen tulisi viemään".

15.9.1831

"Totean lyhyesti: rakas vaimoni Charlotte on kuollut."

Tytär Emilie ottaa päättäväisesti vastuun talouden hoidosta. Hän palkkaa avukseen nuoren Annan, jolle opettaa talon tavat. Suru äidin kuolemasta hautautuu velvollisuuksien alle.  Joutohetkinään Emilie opettaa Annalle lukemista ja kirjoittamista, kuten Charlotte on aikanaan opettanut hänelle.  Pojat käyvät koulua.

Engel on surun murtama. Hän ihmettelee, kun ihmiset vain jatkavat jokapäiväisiä toimiaan, vaikka hänen elämänsä on pysähtynyt. "Mahdotonta, näin yksinäistä surua ei ole koettu ennen."

25.12.1839

"Tänä aamuna sain Annan keittämästä vahvasta kahvista yllättäviä voimia ja lähdin kävelylle harhaillakseni aina Suurtorille asti.  Kirkko on ulkoasultaan valmis ja täysin ajatusteni mukainen. Siirto mielikuvistani ihmisten maailmaan on onnistunut. Jopa leveät portaat, joista en aluksi pitänyt, sopivat kokonaisuuteen."

22.2.1840

"Miten kaunis tyttö. Kuolema voi tulla ikäänkuin sisältäpäin, koskematta lainkaan ruumiiseen.  Ainoastaan aineeton henki leyhähtää pois. En halua sanoa mitään ikävästä ja surusta tai sinusta Emilie.  Olen niistä rakennettu. Istun nojatuolissa, siihen kannettuna.  Näen itsessäni vanhuksen, joka oikeastaan vain nukkuu. Minut on pantu huoneen perälle."

 

         Viimeisissä merkinnöissään vuodelta 1840 hän rukoilee Jumalalta armoa, että oli oikein jäädä Helsinkiin

          eikä lähteä Berliiniin. Samoin hän pyytää "sano etten tappanut tyttöjäni, vaan annoin heille yltäkylläi-

          syyttä, jota Berliinissä ei olisi ollut, sano, etten tehnyt tätä itseni vuoksi.  Ota Nikolainkirkko 

           kädenojennuksena sinun taivastasi kohti ja anna sen seurakunnalle rauha."

"Sitten jonakin päivänä päätän käydä kasvihuoneellani.  Sisällä on lämmintä.  Kukat voivat hyvin."

 

 

 

 

Kirjan teksti on kuin runoa, läpikuultavaa kuin akvarelli.

 

Jälkisanat

Puolitoista sataa vuotta myöhemmin keisarin maamiehet yrittivät rikkoa Engelin luomukset, siinä kuitenkaan onnistumatta.  Yliopistoon osui pommeja, jotka aiheuttivat tulipalon.   Juhlasali taideteoksineen tuhoutui. Myöhemmin Edelfeltin teos Turun akatemian vihkiäiset maalattiin uudelleen valokuvien perusteella.

Wäinö Aaltonen veisti marmorireliefin Vapaus seppelöi nuoruuden tuhoutuneen tilalle.

Muut Engelin rakennukset säilyivät pienemmin vaurioin

Tuntuu että nykyihmiset kävelevät huolettomina torin poikki tietämättä mitään sen historiasta.  Poikkeuksiakin

sentään on: työmatkani kulki vuosia sitten Senaatintorin laitaa ja samoja jalanjälkiä kulki myös elegantti herrasmies, joka pysähtyi tuon tuosta ja antoi katseensa kiertää toria ihastuneen näköisenä.  Hän oli historioitsija, professori Eino E.Suolahti menossa ilmeisesti työpaikalleen hänkin.

 

 

 

 

      

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Luin myös Akvarelleja Engelin kaupungista kirjan. Alkuun jotenkin tuntui päiväkirjamaiselle. Lopulta koin kirjan varsin mukavaksi luettavaksi. Eteni juoheasti ja kuvasi aikaa ja Helsinkiä kiinnostavasti. Palkintonsa ansainnut teos.

Käyttäjän juholasinikka kuva
Sinikka Juhola

Tarkennus kirjan esittelyyn: Kirja on Engelin kuvitteellinen yöpäiväkirja.

Irja, luepa kirja uudelleen eläytyen, jolloin se on paljon muuta, kuin päiväkirja.